Viime kuukausina Profile on ollut mukana Euroopassa kahdessa eri messutapahtumassa, joissa Profilen vetonauloina ovat olleet markkinoille esiteltävät uuden tuotteet. Pelastusalan ja pelastusajoneuvojen kansainvälisillä RETTmobil- messuilla Saksassa lanseerattiin ensimmäinen täyssähkökäyttöinen ambulanssi, eAdvanz, joka on rakennettu Mercedes-Benzin Vito Tourer alustalle. eAmbulanssi on täydellinen ratkaisu kaupunkiympäristöön ja sairaaloiden välisiin siirtoajoihin, sillä se on ketterä, saastuttamaton ja sen käyttösäde on noin 300 km riippuen ajotyylistä- ja oloista. eAdvanz otettiin messuilla mielenkiinnolla vastaan ja auto onkin ollut toukokuun puolivälistä lähtien esittelykierroksella Euroopassa. Heinäkuun jälkeen auto rantautuu takaisin suomeen, jolloin on tarkoitus esitellä sitä paikallisille toimijoille.

eAdvanz:n lisäksi RETTmobil:ssa esiteltiin päivitetty Profile Leonardo, joka on suunniteltu erityisesti Keski-Euroopan markkinoita ajatellen. Profile Leonardo on rakennettu Opel Monova alustalle (myöhemmin saatavilla myös muilla Stellantiksen alustoilla) ja sen varustelu on standardoitu niin, että tuotantoajat ovat paremmin ennakoitavissa ja ambulansseja voidaan tuottaa varastoon. Vaikka kyseessä onkin hintaluokaltaan edullisempi ambulanssi, on siinä otettu huomioon samat turvallisuus-, ergonomia- ja hygieenisyys periaatteet, kuin Profilen muissakin tuotteissa. Profile Leonardosta odotetaan erittäin kilpailukykyistä ambulanssia varsinkin Keski-Euroopan markkinoille, muiden Profile -tuotteiden rinnalle.

Kesän kolmas Profilen uutuustuote lanseerattiin Eurosatory puolustus- ja turvallisuusmessuilla Pariisissa kesäkuun puolivälissä. Profilen Nordic alueen myyntipäällikkö Ville Väyrynen oli messuilla esittelemässä Profilen tekemää military-mallin ambulanssia, joka on suunniteltu ja toteutettu Mercedes-Benzin G-tyypin alustalle. Vaativaan maastoon ja erityisoloihin suunniteltu maasturiambulanssi on hieno esimerkki Profile-tiimin osaamisesta erikoisimpienkin pelastusajoneuvojen valmistajana. Tämäkin demo ambulanssi on tällä hetkellä Euroopassa esittely kierroksella ja suomessa sitä esitellään myöhemmin tänä vuonna.

Heinäkuun loppupuolella Profilella hiljennytään kesäloman viettoon, mutta sitä ennen, kesän neljäntenä uutuutena lanseerataan Profile Box-ambulanssi! Ensimmäiset autot ovat parhaillaan työn alla ja niistä uutisoidaan enemmän sitten luovutuksen yhteydessä. Ainakin osan näistä tämän vuoden uutuuksista voi bongata myös syksyn messuilla pohjoisessa, sillä elokuussa osallistumme Norjan Ambulanseforum -messuille ja syyskuussa Flisa-messuille Ruotsissa!