Siitä on melkein 40 vuotta kun Profilen perustaja Kosti Repo ja yhtiökumppanit Keijo Repo, Jussi Karhu, Matti Sollo, Timo Riihelä ja Toivo Kainulainen pitivät palaveria yhdessä Iisalmen Sokosmarketin kahvilassa. Yhteinen tausta Erikoiskorilla ja idea omasta koritehtaasta toi heidät saman pöydän ääreen, visiona tehdä korityötä nimenomaan pakettiautojen alustoille. Näille oli paljon kysyntää jo Erikoiskorilla, mutta ne jäivät linjassa helposti suurempien töiden jalkoihin ja niiden valmistuksesta oli Erikoiskorilla päätetty luopua. Tämän kuusikon 1982 perustamasta Iikorista tuli 1992 Profile Components, joka myöhemmin muuttui tänä päivänä tunnetuksi Profile Vehicles Oy:ksi. Vaikka näistä taitureista Kosti ja Timo ovat jo edesmenneet ja muutkin eläköityneet, on heidän innovatiivinen yrittäjähenkensä vahvasti mukana Profilen tämän päivän tekemisessä.  

Iikorilla uudet kehitysideat päätyivät Kostin visioiden ja piirustuspöydän kautta linjastoon, jossa porukalla pohdittiin ja kokeiltiin, kuinka ne toimisivat käytännössä. Profile olikin yksi ensimmäisistä korivalmistajista, joka aloitti lasikuidun käytön vanerin sijasta, mikä mullisti korityösuunnittelun ja kevensi lopputuotteen painoa merkittävästi. Toinen läpimurto oli Profile-katto eli vahvistettu moduuli-katonkorotus, joka edistää auton turvallisuutta parantaen myös työmukavuutta korkeutensa ansiosta. Katon antama uusi profiili olikin inspiraationa Iikorin nimenvaihtoon Profile Componentiksi ja sitä myöten Profile Vehicles Oy:ksi.  

Viime vuosina Profilen innovaatiot ovat olleet uusien tuotteiden kehittelemistä, josta esimerkkinä edistykselliset Profile DecoEco ja DecoEco Blue Light puhdistusjärjestelmät. Nämä helpottavat potilastilojen puhdistusta ja hygieniatason ylläpitämistä ambulansseissa kiireisinä aikoina ja säästävät työresursseja helppoutensa ansiosta. Odotettuja uutuuksia lienevät Keski-Euroopan markkinoille uudelleen lanseerattava Profile Leonardo, sekä sähköambulanssi Profile e-Advanz, joka lanseerataan RETTmobil:ssa, Fuldassa 11-13.4.2022. 

Ensimmäinen ambulanssi Profile-katolla vuonna 1994